Takaisin

Leijona-työvaatemerkki uudistuu ja hakee kasvua

Perinteinen työvaatemerkki Leijona uudistaa mallistojaan, panostaa merkittävästi brändin markkinointiin sekä myyntiin ja hakee samalla uutta kasvua.  Erityisesti raskaan teollisuuden yrityksiä vaatettavan, palvelukonseptillaan erottautuvan tuotemerkin vaativa suunnittelu- ja tuotekehitystyö sekä globaali asiakaspalvelu tapahtuvat Savonlinnassa. Myös yrityksen nimi muuttuu: aiemmin Kwintet Finland Oy nimellä toiminut yritys on nyt Leijona Group Oy.

Leijona-työvaatteilla on vahva rooli Suomen teollisessa historiassa. Tuotemerkin työvaatteita on valmistettu jo 1950-luvulta lähtien, ja pitkäaikainen, suomalainen työvaateosaaminen on myös jatkossa kansainvälisen menestyksen lähtökohta.

Leijona siirtyi keväällä yrityskaupassa yksityisille omistajille, mikä on mahdollistanut uudet investoinnit ja tuotekehityspanostukset.

Leijona kokee nyt mittavan uudistuksen, jolla haemme seuraavalle kolmelle vuodelle jopa 15–20 % kasvua. Tuotekehitysinvestointeja on jo tuplattu edelliseen vuoteen nähden, toimitusjohtaja Pekka Hyttinen iloitsee.

Uudistuksen myötä tulevaisuuden näkymät ovat positiiviset. Leijonan vientimahdollisuudet ja kasvu ovat osaltaan vauhdittamassa Suomea menestykseen haastavassa taloustilanteessa.

Mittavat panostukset myyntiin ja markkinointiin käynnistyvät tänä syksynä ja tuotekehitysprojektit jatkuvat. Loppuvuoden aikana Leijonan käyttöön sertifioidaan uusi ISO 9001/14001 -laatujärjestelmä. Yrityksellä on myös uunituore Suomen Vahvimmat Platina 2007–2015 -sertifikaatti, mikä osaltaan todentaa yrityksen pitkään rakentamaa laatumielikuvaa.

 Leijonan asiakkaisiin kuuluvat useat merkittävät suomalaisen teollisuuden erikoisosaamisen kärkitoimijat. Kaikki tuotteet suunnitellaan ja niiden laatu varmennetaan Savonlinnassa, mistä niitä toimitetaan lisäksi kansainvälisille asiakkaille ympäri maailman.

Työvaate on työväline – elinkaaren tukena tehokas palvelukonsepti

Leijonan työ- ja suojavaatteet ovat työturvallisuutta ja tuottavuutta parantavia työvälineitä, jotka räätälöidään aina tapauskohtaisesti asiakkaan tarpeiden mukaan. Palvelukonseptiin voidaan liittää tarvittaessa myös tehokas jakelu-, pesula- ja huoltopalvelu, sekä räätälöity sähköinen tilausjärjestelmä. Työ- ja suojavaatteen elinkaaressa sen hankintahinta on vain kolmasosa koko kustannuksesta; siksi vaatteen tulee todella kestää.

Erottaudumme palvelukonseptillamme ja teemme tiivistä tuotekehitys-yhteistyötä vaativimpien teollisuusyritysten kanssa. Alan vahva erikoisosaaminen ja kokonaispalvelu kiinnostavat, Hyttinen jatkaa.

Leijonan työ- ja suojavaateosaamisen ABC

  • Kehitystyö lähtee aina asiakkaan tarpeesta.
  • Tuotekehityksen lähtökohtana on kehittää asiakkaille työ- ja suojavaatteita, jotka koetaan työturvallisuutta ja tuottavuutta parantavina työvälineinä:
    Turvallisuus on mielenrauhaa.
  • Yli puolen vuosisadan mittava suomalainen osaaminen ja kokemus työ- ja suojavaatteista ja raskaasta teollisuudesta: Suomi on rakennettu Leijona-vaatteilla ja rakennetaan myös tulevaisuudessa.
  • Kansainvälinen omistus mahdollistaa mittavan kehitystyön; työvaatesuunnittelun erikoisosaaminen säilyy kuitenkin Suomessa. 
Takaisin