Omakohtaisesta kokemuksesta lisävarmuutta myyntiin

Julkaissut Leijona | Maaliskuu 2, 2020 | Blogi


Entisessä elämässä kosmetiikka ja hiustenhoitotuotteet olivat minulle naisena helppoa testattavaa. Oli varma tunne tehdä kauppaa tuotteista, kun oli aina mahdollista peilata omaan kokemukseen.

Raskaan teollisuuden vaatteet ovat olleet saatavilla yleisimmin vain miesten mitoituksella. Vasta viime vuosina naisten mallit ovat lisääntyneet toimittajien valikoimissa, toki edelleen rajallisiin mallistoihin. Olen myös edelleen sitä mieltä, että vaikka alkaisimme ihmisistä puhumaan vain henkilöinä, tarvitsemme aina ja iänkaiken naisten ja miesten mitoituksella olevat vaatteet.

Miehellä on hyvä olo työssään, kun vaate istuu ja näyttää hyvälle. On siis ilmiselvää, että naiset tarvitsevat omat naisellisuutta korostavat työvaatteet, työskentelymukavuutta ja turvallisuutta unohtamatta. ”Säkki” päällä voi myös työturvallisuus kärsiä.

Toki olen aiemminkin testannut käytännössä vaatteitamme, tosin miesten mitoituksella. Tällöin kokemus on syntynyt lähinnä kankaiden toimivuudesta ja jäänyt vajaaksi mitoituksen vuoksi. Tällöin asiakkaiden käyttäjäkokemusten kerääminen omalle kovalevylle, on ollut ainut tapa saada lisää varmuutta myyntipuheeseen.

Tänä talvena olen testannut päälläni uutta HiVis 3.0 naisten talvitakkia useammassa olosuhteessa. On tullut vettä, räntää, lunta ja rakeita. On ollut navakka tuuli ja jopa kunnon pakkanen. Olen tehnyt hommia, joissa olen hikoillut kunnolla ja näin saanut käsityksen myös takin hengittävyydestä.

Vaikka työvaatehankinnoissa käännymme pian jo kesään, en malta olla kertomatta 3.0 talvitakin käyttökokemuksestani. Tässä talvitakissa on ihan mielettömän hyvä istuvuus. Uskallan ääneen sanoa, että aivan eri luokkaa edeltäjänsä kanssa. Takki joustaa ääriasennossa, pitää vettä ja tuulta sekä hengittää. On hyvä ja naisellinen fiilis. Sopii mainiosti myös vapaa-ajan touhuihin, jossa huomiovärit eivät ole pahitteeksi. Suosittelen lämpimästi tutustumaan koko mallistoon. Ja tästä minulla on varma tunne.  Mukava sanoa kerrankin näin päin; myös miesten mitoitus löytyy.

Huomiovaatemallistostamme löydät 1-, 2- ja 3-heijasteluokan työvaatteita talvikäyttöön, jotka täyttävät EN ISO 20471 -standardin.

Minna Nimelä
Aluemyyntipäällikkö

Terveisin,
Minna Niemelä
​​​​​​​Aluemyyntipäällikkö